Uusia harrastuksia

Mun ihmiset on seonneet. Ne on nyt alottaneet uusia harrastuksia sen remppaamisen lisäks. SEN mä vielä ymmärrän, ku vanhassa talossa on kuulemma aina remppaamista, mut tota äiskän uutta harrastusta mä EN ymmärrä.

Se alotti sen pari viikkoo sitten. Se lähti iskän ja Oskun kans illalla kävelylle ja kuultiin Naten kans ku se huusi tossa tienvarressa jotain. Hetken kuluttuu iskä toi kiireellä Oskun takas kotiin ja lähti kiireellä taas. Hetken kuluttuu ne tuli kovin romantillisesti kainalokkain takas sisään  ja äiskä kovasti valitteli. Sit se istu sohvalla monta päivää.. Aina ku me haluttiin ulos se sähläs monta pitkää minuuttia että pääs ovelle ja sai meidät päästettyy ulos.. Pikkuhiljaa se oppi sen yhdellä jalalla konkkaamisen ja alko taas kävellä normaalisti. Luulin et se kyllästy siihen sohvalla istumiseen, mut ei. Se oliki kai joku peruskurssi ja nyt se alotti jatkokurssin.

Mä EN ymmärrä. Eilen se ensin käytti meidät pihalla ja sit ku halusin sisään ni se lähti Naten ja Oskun kans kävelylle. Olin vielä iskän kans pihalla ku kuulin TAAS sen huudon. Aloin haukkuu ja samalla soi iskän puhelin ja ihmisveljen puhelin heti perään. Sit ne molemmat lähti juoksee sinne huudon suuntaan.

Mä en oo ihan varma et onks se joku jäljestys harjoitus noille ihmisille. Oon kuullut et sellasii tehdään meille koirille, mut me ollaan vähän fiksumpii yleensäki..

TAAS iskä toi Naten ja Oskun takas sisään ja lähti kiireellä ulos. Auto käynnistettiin ja  sit ihmisveli ja iskä tuli käymään sisällä, äiskää en enää nähnyt ennen ku illalla ku se oli tullut jatkokurssilta kotiin.

Nyt se on siis siirtynyt sohvaistumisesta keppikävelyyn. Sil on joku juttu jalassa ja se kulkee kahden kepin kans. Mun mielestä ihan kamalan epäkäytännöllistä, mut en ihan aina ymmärrä noita ihmisten hömpötyksiä.

Mun elämään toi ei kamalasti vaikuta, muuta ku et ulospääsy on tosi hidasta kun en tosta pihasta pois haluu, mut Natte ja Osku kerto et ulkoilu äiskän kans se vasta hidasta onkin. Kuulemma lenkkeilijät oli hymyilleet sille nätisti. Kai se on hieno saavutus toi jatkokurssin läpäisy. Kuulemma erilaisissa harrastuksissa saa erilaisia merkkejä edistymisestä, niinku mä sain villapaidan kun edistyin palelussa.

Mut mä en siis ymmärrä ihmisii. Mä en ymmärrä mitä HYÖTYY tosta harrastuksesta on. Kyl ne äiskä ja iskä eilen puhui et hyvä kai se on välillä elämässä hidastaa, mut ei toi niin nopee oo aiemminkaa ollut...

Tänään me ollaan sit kuunneltu musiikkia. Ismo Alankoa ja muita suomalaisia. Se on muuten kivan näkönen mies, varmaankin antais herkkuja jos siihen sattuis törmäämään tossa meidän pihalla..
Ja se on tehnyt mun takista laulun! "Kettu kun ketuttaa!!"

Kivoja jatkokursseja kaikille harrastuksiin. (aion saavuttaa uuden villapaidan tässä talven edetessä)

Alkutalven höpinöitä

Hei taas!

Mun on pakko kertoo. Mä rakastan mun iskää. Ihan kamalasti. Niin paljon et meen aina sen sängyn alle nukkuu sen pään alle. Siin on jotenki nii kivaa, ihan ku nukuttas kerrossängyssä. Sit mä oon kuullut et lämpö nousee ylöspäin, siit noi on jutelleet kun tehdään sitä remppaa. Ja mun pierut on kuulemma lämpimii. Sen oon kuullut siitä ku iskä aina voivottelee miten ihanaa on kun mä nukun sen alla.. Että kun se on ollut reissuhommissa ni unohtaa sen hajun.. Mut mä haisenkin parhaalle. Ja mun pierut kans. Se on mun ja iskän ihan oma juttu. En ymmärrä miks iskä ei arvosta sitä..

 Tossa ylimmässä kuvassa mä oon just suhauttanut ja äiskä otti kuvan! Mun mielestä vähän törkeetä kyllä, mut se on mun äiskä ni annan anteeks.

Meille tuli sijaiskotiin Osku siks aikaa kunnes sille löydetään täydellinen koti. MÄ en kyllä ymmärrä sitä koska mullahan on täydellinen koti, paitsi et saan liian vähän herkkuja ja ruokia yleensäkin ja sit mut pakotetaan välillä pois kotoo niinku ulos  ja pois pihalta. Siihen mä en kyllä yleensä suostu. Helpointa on kun vaan lyö jalat betoniks eikä vaan liiku. Yleensä ne toteaa et jaahas, Julle voi mennä sisään. Joskus ne koittaa herkuilla houkutella ja joskus ne on myös kantaneet mua jonkun matkaa et mä muka unohtaisin et en haluu pois kotoo, mut ei se auta. Kyl mä tiedän millon ollaan pois ihanalta omalta pihalta.

Oskuu mä komennan. Sillä ei oo lupa koskee mun palloihin. Tai eihän ne mun oo ku ne on Oskulle tuotu, mut koska tää on MUN koti ni pallotki on mun. Paitsi äiskän mielestä. Mut mä siis komennan Oskuu. Katon sitä ja ulvon. Sit se kääntyy pois tai siirtyy kauemmas ja kattoo äiskää ihmetellen. Ja ainoo millä mä lopetan sen huutamisen on rapsuttelu ja sylittely. Koska mä huudan sille siks ettei se vaan omis mun äiskää ja iskää. Joskus lopetan sen myös koska huomaan et äiskä meneeki Oskuu rapsuttelee kun mä huudan ja SE ei oo kyllä mitenkään tarkoituksenmukaista.

Tota pelii me pelaillaan äiskän kans. Ja välillä iskänkin. Se on ihan hirveen kiva peli koska siinä saa herkkuja!
Mä oon siinä NIIN paras. Mun nenä on salamaa nopeempi ku mä etin ne herkut ja varastan noi irtonaiset palikat ja lähden! Se on se pelin lopetusmerkki. Mut sit välillä vähän harmittaa ku Natteki saa pelata sitä ja nyt Oskukin! Mun mielestä se vois olla vain mun peli. Tossa kuvassa muuten kissasiskoni Lumi koittaa pelata sitä. Eli seisoo sen päällä. Ei noi kissat ymmärrä aina...

Vähän toi talven tulo hirvittää, mut meil on kaivettu jo takit ja neuleet esille ni eipä tässä kai auta murehtii. Selvivin mä viime talvestakin muutamilla ulkonakäynneillä, ehkä tänä talvena selviin vielä vähemmillä.. Lämpimiä takkatulia kaikille!

Kettutakki päälle eli syksy tuli

Kesä oli ihana.
Mutta on tää syksykin ihan kiva. Tai sillon ei ollut kun ekana kylmänä aamuna makasin sohvalla ja tärisin kylmästä ja katsoin äitiä hyvin anovasti. Äiskä haki sitten kettutakin kaapista mun päälle ja laittoi tulet uuniin. Siitä se syksy sitten alkoi.

Mä en lähde enää metsään. Oon jo aiemminkin ollut vähän sitä mieltä mut nyt mä tulin siihen tulokseen et oon tarpeeks vanha päättämään ite. Kyl äiskä aina yrittää saada mutkin houkuteltuu mukaan taskut täynnä herkkuja ja kyl mä vähän matkaa herkuttelen, mut sit usein äiskä soittaa iskälle et viitiks tulla hakee Jullen kotiin... Tai sit jos iskä ei oo kotona ni sit me vaan mennään takas. Kuulemma on kauheen vaikee kävellä metsässä jos toinen ei liikuta jalkojaan. Hmph.

 Mut mä olin niin kauan siellä koe-eläinlaitoksella et en mä kaipaa suuria metsiä, mulla on iso piha missä on pensaita ja puita ja ruohoo ja hiekkaa ja siilejä ja hiiriä ja lintuja ja ja... Mitä sitä muuta elämältä tarttee?
Mä vahdin meidän pihaa. Naapurit on sanoneet et mul on ajohaukku kun joku menee ohi mut en mä tiä mitä se tarkottaa. Kunhan sanon niille et "tääl on kauheen vaarallisii koirii, ei kannata tulla!"

Mä oon muutenkin oppinut komentaa. Äiskää ja iskää nimittäin. Ja noita muita kavereita. Natte on mua opettanut. Natte neuvo et ensin tuijotetaan. Sen mä osaan. Sit natte neuvo et aletaan heiluttaa häntää vimmatusti. Senki osaan. Sit Natte sano et aletaan vinkuu pikkusen ja nostetaan vähitellen volyymia. Sen mä skippaan yli ja alan vaa ulvoo sitä "ajohaukkuu". Kyllä kuulkaa saan huomiota!

Äiskä sanoo et se on ihanaa ku oon kuulemma ollut niin hiljanen ja sivuun vetäytyvä. Iskä ei ihan aina oo samaa mieltä äiskän kans, mut silti se on ihanaa ku osaan jutella niille!

Meil on yläkerran remppa menossa. Siel on tosi kivaa auttaa nyt kun siellä alkaa olla jo lämmin. Mä aina seison kaikkien juttujen päällä ja sitten ku äiti liikkuu ni nousen seisomaan sitä vasten ja vaadin rapsutuksii ja sit mä meen ihan sen vieressä paikasta toiseen. Äiskä sanoo sitä remonttitanssiks ku me kuljetaan melkein päällekkäin. Tosin en ymmärrä miks se pelkää katkasevansa niskansa vielä mun kans..

Natteki auttaa siellä kauheesti. Se seisoo ja heiluttaa häntää kamalasti, luulen et se koittaa lakaista äiskän apuna, mu ei se hassu tajuu et ei sen häntä yllä maahan, luulen et se on jo vähän vanhuudenhöperö.

Lumi-kissa käy tarkistaa aina kaikki paikat. Viimeks se oli uuden lattian alla. MÄ en tiedä miten se sinne pääs mut iskä sit ruuvaili jotain levyy auki et se pääs sieltä pois.

Ollaan kuulemma ihan parhaita remonttiapulaisia, äiskä vois kuulemma vuokrata meitä muillekin,  mut en mä kyl kotoo lähtis minnekkää...

Ahkeraa syksyä kaikille muillekin!

Kesäkesäkesä!

Mä rakastan kesää. Mä rakastan aurinkoo. Mä rakastan lämpöö.

Voisin makoilla auringossa joka päivä kunnes tulee niin lämmin et voin siirtyy varjoon nukkumaan. Mutta kun aurinko ei paista aina. Mä en niin sateesta välitä. Enkä märästä.
Mun ihmisveli ja iskä pystytti meille sellasen pehmustetun pihakeinun ja siinäki vois nukkuu vaik kuin kauan.
Ja äiskän kanssa riippumatossa loikoilu on ihanaa. Vähän se aina jännittää kun siihen menee mut aika nopeesti siinä unen saa äiskän jalkoja vasten nojaillessa.

Melkein parasta on kun ollaan siinä Naten ja äiskän kans kolmestaan pötköttelemässä, mut en ymmärrä miks äiskä sanoo et siinä tulee kuuma. Ja sit se aina mutisee äkäsenä kun me otetaan sen vatsalta vauhtii kun menee ohikulkijoita joille pitää kertoo et me ollaan kotona. Jostainhan se vauhti on otettava..

Mä rakastan meidän pihaa. Se ei oo mikään ihan pieni, mut ei liian suurikaan. Ja se on aidattu kokonaan et me saadaan makoilla ihan missä halutaan. Äiskä on laittanut meille makuupaikkoja sinne sun tänne ja välillä nukutaan niillä ja välillä ei. Meidän pihalla käy lintuja. Se on Naten mielestä hirveen äläkän arvoinen asia, mut en mä oikeen tiedä onks niistä haittaa. Ne ohikulkijat on enemmänki arveluttavii, niitä mä monesti moitin. Välillä moitin vaikka ei ois ohikulkijoitakaan, ihan varuilta.

 Kaikkihan jo tietää et mä en tykkää vedestä. Äiskä epäilee et se johtuu siitä ihan ekasta reissusta veden äärelle. Juoksin ihan intsinä järveen, pysähdyin, tajusin et täällä on märkää ja kahlasin lähes kauhuissani pois..

Mut nyt noi sit meni ostamaan meidän pihaan tollasen uima-altaan ku Natte tarttee viilennystä aika usein ku sil on nii paksu turkki. Ja mäkin jouduin sit kasteltavaks yks tositosi kuuma päivä ku mun hengitys alko olla kuulemma liian tiheetä. Täytyy myöntää et vaik se oli aika kamalaa ni olo parani hetikättelyssä. Ja sit jaksoinki koko loppupäivän naureskella taas tätä kesän ihanuutta.

 Meidän kodilta on 500 m järven rantaan ja me käydään siellä aina! Niin musta ainaki tuntuu. Äiskä ja Natte on jotain uimahulluja, mä ja iskä ei. Iskä heittelee Natelle keppii veteen ku äiskä ui ja mä istun äiskän pyyhkeen päällä penkillä ja kattelen maailmaa. Mut en suostu ees juomaan siitä rannasta koska muuten nää mun tassut kastuis.

Mä pääsin ihan ekaa kertaa koirapuistoon Joensuussa. Se on tosi kiva puisto! Siel on puita ja ruohoo ja kaikkee enkä mä oikeestaan ees tiennyt et me ollaan aidatulla alueella kun ei niitä aitoja näy siinä luonnon keskellä! Se on siellä Laulurinteen  ja Jokiaseman lähellä. Mä tiiän ku oon käyny siel nyt. Siel oli myös ihan hirveen mukava koirakaverikin, muistelen et sen nimi oli Selja. Se oli siks erityisen mukava ku se oli siin lähellä mut ei tunkenu kiinni.

Kesä on kyllä mun elämän parasta aikaa,tätä sais jatkuu ainakin tosi kauan!

Suruja ja iloja

Mun koiraveljellä, Pippurilla, oli selkä kipee ja se sai lääkettä tosi paljon. Pippuri oli silti tosi kipee ja sanoi monesti äiskälle et auta häntä. Loppujen lopuks äiskä sit tajus et Pippurin on parempi päästä nukkumaan. Niinpä äiskä oli vienyt sen pizzalle, jätskille ja sit Pippuri oli nukahtanut äiskän kainaloon niinku se aina teki. Nyt se nukkuu meidän metsän laidassa. Ja on aika hassuu ku välillä Pippuri on meidän kanssa metsälenkeillä vaikka me ei sitä nähdä, tiedetään vaa et se nauraa ja juoksee. Ja on mahtavaa ku sitä ei satu! Äiskä kyl itkee vieläkin välillä ikäväänsä, mut sit Natte menee äiskän luo, lohduttelee ja sit äiskä pyyhkii kyyneleet ja alkaa touhuu meidän kans kaikkee.

 Mä löysin maailman parhaan pedin itselleni. Äiskä totes et ens talvena täytyy keksii joku muu puukori kun Julle vei sen, mut en mä ymmärrä, sehän on peti! Just mulle suunniteltu. Vähän ärsytti kun ne laitto siihen niitä puita. Yritin välillä sitä tyhjentääki, mut äiskä keräs ne aina takas siihen. Nyt mä sen sit sain ku se oli tyhjänä. Tajus ne sit ottaa noi paperit pois rapisemasta ja laittaa siihen peiton pehmikkeeks. Nyt se on ihan täydellinen. Äiskä vaan välillä murehtii etten tuu enää sen viereen ku tykkään pedistäni niin paljon. Sen mieliks sit välillä käyn rapsuteltavana ja kupsuteltavana sängyssä.

Kesä on ihanaa. Maailman parasta on aamulla mennä pihalle ja jatkaa unia aamuauringossa. Mä päätin sit tos yks kerta et mä en lähde enää metsään. Siel on ojia ja risuja ja kun Pippuri ei oo neuvomassa ojien yli ni mä oon pari kertaa kastellut tassuni ja inhoon sitä yli kaiken, ni mä sit vaan päätin et en mä lähde. Äiti maanitteli ja kanto minuu ja kaikkee mut en mä. Menkööt noi nuoremmat.


Mistä tulikin mieleeni, että asioilla on tapana järjestyä. Meille tuli sijaiskotiin PikkuNeiti Kultasilmä. Kultasilmä on hirveen iso, mut mä kyl luulen et se luulee olevansa pienempi, ainakin suurimman osan aikaa...Sillä on kuulemma ollut joskus eroahdistusta, mut kun se tuli meidän laumaan, meistä kukaan ei oo huomannut mitään sellasta. Kun mä kysyin kerran sitä PikkuNeidiltä ni se totes et "enhän mä oo teistä erossa". Me ollaan kyl hirveen hyvii Naten kans.

Kevättä rinnassa

Hui! Nyt on mennyt luvattoman kauan kuulumisten kertomisissa! Nyt on jo kevät tosi pitkällä ja tää on mun elämän ensimmäinen ihan oikee kevät! Viime keväänä olin ihan ihmeissäni kaikesta uudesta ja jännitin kovasti kaikkea, joten arvatkaa vaan miltä tuntuu tänä keväänä!
Kun me ollaan metsässä mun nenä ohjaa mua kaikkia ihania hajuja kohti ja huomaan välillä et ne hajut on NIIIIIN IHANIA, että multa roiskuu kuola, hih.

Äiskä otti musta videoo ulkona, rontti. Mut minkä mä sille voin et kevät tuoksuu niin mahtavalle. Mut hei! En kyl edelleenkää voi sietää märkää! Siis tuol on ihan hirveesti kaikkii ojia ja niiden yli pääseminen on välillä vaikeeta ja kerran mun TASSU KASTUI! Iyyyyyh!

Me haluttas Naten kanssa mennä kamalaa vauhtia koko ajan, mut pakko meidän on äiskää oottaa kun se päästää tosi harvoin meitä vapaaks ja sillonki sil on hirveesti herkkuja taskussa niin et yleensä mä kuljen ihan sen vieressä ettei se unohda antaa herkkuja. Joskus se säikähtää kamalasti et oon kadonnut ja pyörii ympäriinsä ja etsii mua, kunnes huomaa et oon ihan sen jalkojen juuressa ja katson sitä ylöspäin herkkuu odotellen. Se on hassu se äiskä.

Tässä mä ootan iskää töistä. Se pääsee aina tiettyyn aikaan päivästä töistä ja kun alkaa olla sen kotiintuloaika ni me päivystetään kamalasti. Mä istun usein ikkunassa, mut melkein yhtä usein me halutaan pihalle vastaan iskää. Sit se aina ihmettelee et ketäs täällä on vastassa ja me tietty vastataan sille et minäminäminä. Luulen et iskällä on vähän huono muisti ku se aina kyselee tollasii.

Ikkunasta kattelu on mun mielestä tosi kivaa. Voi aina ilmottaa äiskälle et tiellä kulkee auto tai pyörä tai kävelijä. Aina äiskäki sanoo et meinas saada sydänkohtauksen, mut siks mä niist ohikulkijoista ilmottelen, ettei sen tartteis sit säikähtää niitä. Pikkusen haukahdan aina niitä. Tai ulahdan, miten sen nyt ottaa.

Mahtavuutta on se, että meidän piha on nyt aidattu kunnolla niin et voin olla ihan huoletta pihalla eikä kukaan pääse sinne pelottelee. Me kyl vähän haukutaan ohikulkijoita et ne varmaan tietäs kenen piha tää on. Vaik sit jos joku tulee meille ni me ollaan kyl tosi innoissamme kyläilijöistä.

Äiskä ja iskä on alkanu antaa meille iltaruuan pihalle. Ne ottaa papeloita ulos ja heittää ne kaaressa ympäriinsä. Sit me nuuskitaan ja rouskutellaan ja se on kans ihan mielettömän hauskaa ku saa käyttää nenää! Se kyl väsyttää tosi paljon, kun me tutkitaan maata melkeen tunti et jos nyt joku papelo viel löytyis ja sit me nukutaan sisällä ja äiskä ja iskä ihmettelee meidän rauhallisuutta. Ne tuntuu kyl ihan tyytyväisiltä et me ollaan väsyneitä, en taas tajuu ihmisii. Mut hei! Nyt on taas pakko päästä ulos haistelee! Haistelemisiin!

Maaliskuun alkua

Hihhih, mä sanoin viimeks et me ei jakseta juosta hankia pitkin mut kyl me jaksetaan. Äiskä on ollut moneen otteeseen helisemässä ku tosta kulkee just meidän ihmissiskon ja - veljen ikäsii nuorii ohi ja me lähdetään ihan tost vaan hankiapitkin niitä saattelee. Me ei kuulemma saatais mennä, mut ne on niiin tuttuja! Ton ikäset.Tossa kuvassa kyl juoksen mökillä mut ei sillä oikeestaan oo välii mis juoksee, se on vaan niin kivaa! Se hangessa juokseminen!

Voih. Mun Natte sisko! Se ei kyl ehkä ihan hirveesti nauttinut mun halauksesta, mut en mä kauaa sitä halannut, se on vaan NIIN kiva laumanjohtaja ja sisko. Välillä se murisee, mut aika harvoin. Yleensä se antaa mun lepuuttaa päätäni sen selän päällä. Se on ihan paras, vaik se ei aina jaksakaan meitä Pippurin kans.

Täs äiskä oli kuvannut mua nukkumassa,

Aika pilvissä sitä kyl tossa olenkin. Aivan umpinukuksissa, näin just jotain ihan mielettömän ihanaa juoksu-unta!

Se on kyllä ehkä maailmanparhautta, että ne juoksu-unet ei oo enää pelkkii unii, vaan ihan oikeesti, minä Julle 9 v, pääsen juoksee ja nauttii! Välillä humpsahdan kokonaan hankeen ja sit ravistelen lumet ja jatkan juoksuu.
Aivan mahtavaa tää nollakelin talvikin! Kun on villapaita! Ja takki!

Uudessa kodissa

 Hyvää alkanutta vuotta! Me ollaan nyt muutettu omaan uuteen kotiin! Vähän siinä meinas olla vatsa sekaisin mulla, mutta kun sain oman sohvan makoiltavaksi totesin että kotona ollaan.
Tammikuu meni pakkasia pidellessä. Ihmettelin kyllä moneen otteeseen, että mihin Siperiaan noi on mut tuonut kun ulkona oli pakkasta 30 astetta ja ylikin! Enhän mä siellä tarennut ollenkaan. Mulla oli päällä neule, toppatakki ja tossut ja sillai pystyin olee 5 minuuttii ulkona. Kävin siis pääasiassa tekemässä tarpeeni ulos ja takas sohvalle..

Helmikuu onkin alkanut paljon mukavammissa merkeissä. Ollaan päästy metsään juoksemaan. Se on ihan mahtavaa ja ehkä parasta on se kun juoksee vähän kauemmas äiskästä ni se huutaa mun nimee ja kun meen sen luo ni saan namia!
Oon jo oppinut pelaamaan vähän sen juoksentelun kans maksimoidakseni herkun määrän ;)

Sit ku on metsässä juoksennellut voi nukahtaa sohvalle joko taljalle käpertyneenä tai muuten vaa retkotellen. On mukavaa kun on uunit lämpimänä ja usein kynttilöitä palaa ja on niin rauhallista vaan olla.

Tiellä kulkee joskus ihmisii ja niitä on ihan mielettömän kiva haukkuu. Haukutaan usein kuorossa Naten ja Pippurin kanssa ja äiskä on helisemässä.

Meillä ei oo vielä aidattuu pihaa,  joten iskä teki sellasen talviaidan tohon tieliittymään, ettei me päästä tielle ku hankia myöten, eikä meistä kukaan kyl sellaseen jaksa alkaa. Haukutaan siinä aidantekeleen takana sit ja kerrotaan kaikille, et me asutaan tääl ja sillä siisti!