Eka autoreissu ulkoilemaan

Tulihan sekin päivä kun lähdettiin kotipihasta autolla reissuun. Oli todella jännää katella ikkunasta maisemia ja istua turvavöissä! Jännitti ihan hirveesti, mut äiskä istu vieressä ja Nattee ja Pippurii ei jännittänyt ni olin tosi hienosti koko matkan.

Me mentiin ulkoilureitille ja me oltiin sit kaikki kolme koiraa samassa remmissa vähän aikaa ja sekin oli kyl hauskaa, Natte meni eellä ja me Pippurin kans seurattiin sitä.

 En ollut käynyt veden äärellä aiemmin ollenkaan ja heti suoraan menin veteen  ja kahlasin hetken aikaa. Sit tajusin et sehän oli ihan hirrrrveen kylmää se vesi ja tulin äkkiä pois. Sen jälkeen musta oli kyl ihan hauskaa olla rannalla mut veteen en kyl enää menny. Tuuli oli aika ihana kun se levitti mun korvat lentoon ja istuinki vaiks kuin kauan kuono tuuleen päin ja nautin siitä et korvat lenteli.

Sellastakaan en ollut aiemmin kokenut kun en ollut veden äärellä aiemmin ollut. Olin tosi väsynyt jo puolessavälin sitä reissuu kun se oli jotain 2,5 km kuulemma ja enhän mä oo sellasii reissuja koskaan tehnyt. Äiskä ja iskä istuskeli mun kans ja hiero mun jalkoja ja sit mä jaksoin autolle saakka. Ja kotimatka menikin melkein kuin vanhalta tekijältä turvavöineen kaikkineen.

 Ja kotona sit nukuin aika pitkät unet ja äiskä hiero mun lihaksiin MSM- voidetta.  Kunhan mun kunto kasvaa ni mennään kuulemma pidemmilleki kävelyille!

Kotoilua ja kotiutumista

Pellolla ekaa kertaa

Päikkärit

 Ekat viikot me ollaan vaan oltu kotona. Onneks koska tää meidän piha on aika iso ni siin on ollut mulla tutkimista ihan riittävästi. Me ei olla noiden muiden karvaisten kanssa vielä keskenään oltukaan  kun äiskä ja iskä on saaneet työnsä soviteltuu niin et niist on jompikumpi aina kotona. Tai oli meil tääl kerran yks Outi auttamassa kun äiskä ja iskä oli päällekkäin töis. Mä istuin ja seisoin sen sylissä koko ajan. Siinäpäs yritti töitään tehdä!

Kotipihalla olon lisäks ollaan käyty toss pellolla. Eka kerralla se jännitti kyl tosi kovasti ja olin aika pitkälti äiskän lähellä, vaiks Natte ja Pippuri kyl juoksenteli vähän kauempanakin. Toisaalta aattelin et jos pysyn lähellä ni saan enemmän herkkuja kun noi muut sai vaan sillon ku tulivat vierelle...

Peltoreissujen lisääntyessä äiskällä oli kyl perässä pysyminen ku löysin sieltä vaiks mitä hajuja ja juoksin niiden hajujen perässä..

Ekalla kerralla en uskaltanut myöskään hypätä ojan yli, mut sit yks kerta Pippuri opetti mulle sen. Se hyppäs yli ja kun en uskaltanut hypätä se tuli takas ja hyppäs uudestaan kunnes sit menin rohkeena poikana perässä. Aattelin et korkeintaan kastun siin.

 No kaikkee tollasta kun touhuu ni kyllähän se sit väsyttää. Ja edelleen se sohva on vaan maailman paras paikka. Välillä en meinaa löytää kunnon asentoo ja kaivan pesää sohvaan, kunnes äiskä tulee antaa mulle viltin siihen, sanoo et kaivan pian itteni lattialle.

Pikkuhiljaa mä aloin sit tottuu kaikkiin ääniin sisällä ja kaikkiin kolahduksiin ja muihin, enkä enää hätkähtänyt kaikkee ja sit aloinki nukkuu jo vähän rennommin enkä aina kerälle käpertyneenä.

Tässä kuvassa oon kuulemma jo aika rento ja iskä oli tosi ilonen ku näki mun paljastavan vatsani. Noi ihmisetkin on välillä hassuja.

Äiskä on myös ihan varma et oon alkanut nähdä unii kun kuulemma nukkuessani juoksen kauheesti. Siitäkin äiskä on tosi ilonen, kun se sanoo et sillon oon rento vaiks kuulemma kaikki ei oo samaa mieltä meidän unien näkemisestä. Mä en osaa siit sanoo muuta ku et ainakin hyvin aina nukuttaa!

Mun perhe

Iskä ja mä

Mun perheessä on ihan tavallisii ihmisii, äiskä, iskä, ihmissisko ja ihmisveli. Ja noi kaikki karvaiset sisarukset.. Niitä oli haastateltu ennen ku sain tulla kotiin ja tääl kotona oli käyty tekee kotitarkastus, et SEY oikeesti ties et noi on sellasii ku sanoivat.

Aina ku iskä kattoo leffoja,  sen kainalossa on hyvä nukkuu. Äiskä tykkää käydä pellolla ja metsissä ja aina se kujertelee kuinka hienoja me kaikki ollaan.

Ihmissiskon ja Naten ja Pippurin kans omalla pihalla

 Mul on myös ihmissisko ja ihmisveli. Niit ei tartte pelätä kune ei revi eikä huuda eikä riehu. Sitä mä vähän pelkään ku ne pomppii tuol toisella pihalla, mut se on onneks aika kaukana ni alan jo tottuu siihen.

Vähän mä alkuun arastelin iskän ja ihmisveljen ääniä, ku ne on aika matalii, ihan ku ne murisis aina, enkä mä oo ollut noiden murisija ihmisten kans tekemisissä juurikaan 8- vuoden aikana.

Ihmisveljen kanssa

Nopeesti niiden ääniin kyl tottu kun niilt saa aina sellasii älyttömän hyviä jauhelihanameja välil vaiks vaan olis ihan rentona pihalla. Nykyään kyl usein ne pyytää istumaan tai makaamaan ennen ku saan edes ruokaa. Voi, olipas ne ekat viikot helppoja.. Pitää toivoo et ne tekee mun kans paljon uusia juttuja kun sillon aina saan paljon nameja!

Äiskä on meil siis se joka tekee niit jauhelihanameja ja maksanameja joist kans tykkään tosi paljon. Se tekee myös koiranpuuroo, jota saadaan ruuan lisänä, kun en pelkistä nappuloista oikeen välitä. Voisin syödä sitä puuroo vaikka kuinka paljon! Mut äiskä aina sanoo et nyt riittää, pitää touhutakin välillä...

Minä ja kissat

Koe-eläimenä ollessani en ollut ollut kissojen kanssa tekemisissä ja kotiutuksessa olikin kuulemma se ongelma kun ihmiset ei tienneet miten suhtautuisin kissoihin. Ekoina päivinä katselin kissoja kopastani ja ne kävi istumassa mun kopan vieressä ja tuijotti mua. Ne on aika outoja välillä. Mä kävin sit haistelee niiden paikkaa kun ne lähti pois.

Sit kun siirryin sohvalle niin kissat tietty tuli selkänojaa myöten mua ihmettelee. Kaula pitkällä ne haisteli, mut en mä niist ollut moksiskaa. Ulkona Chili vaani mua ja teki hyökkäyksii mua päin, mut olin ku en huomaiskaa, se varmaan luuli pelottavansa mua.

Nykyään oon kyl tosi hyvä kaveri Keesin kans, ainaki nukkuessa. Sen vieres on kiva nukkuu. Sitä murinaa mä en kyl ymmärrä vielälkää. Murisee ja silti tulee tunkee nenää mun naamaan. Ja välil takamustaan. Kuten jo totesin ni kissat on outoja, mut ihan kivoja kummiski.

Kopasta sohvalle

Näitten mun uusien kavereiden, Naten ja Pippurin, kans me kuljettiin pihalla, mulla pidettiin valjaita ja pitkää hihnaa aina ulkoillessa kun äiskä ja iskä ei tienneet viel miten reagoisin eri juttuihin.  Se oli mun mielestä välillä rasittavaa kun en päässyt heti syöksymään ulos kun eteiseen uskaltauduin. Meni melkeen viikko ennenku uskalsin alkaa kattelee ympärilleni sisällä. Lattiakin tuntui niin oudolta tassujen alla et se oli pelottavaa. Iskä laitto sit mattoja lattialle ja se helpotti kyl tosi paljon oloa.

 Kolmantena päivänä kun iskä oli jo ottanut multa kopasta katon pois ja pääsin seuraamaan toisten touhuja paremmin, ni päätin et on aika siirtyä sohvalle. Ja se on kyllä ihan lempparipaikka vieläkin! Siinä sohvalla sit pötköttelin ja seurailin muitten touhuja taas. Kissat, Chili ja Keesi, kävi mua siin ihmettelee ja haistelee. Sohvalle siirtymisen jälkeen en kopassa sit käynytkään. Natte siin välil käy nukkuu, mut en mä viitti, sohvalla ja pehmeellä matolla on kivampaa.

Pihavaljaiks sain Natelta sen sellaset nopeet valjaat et pääsin nopeesti ulos. Mut edelleen mulla oli piiiiiitkä naru perässä, vaiks en mä kyl ollut mistään moksiskaan. Kyl mä olin tottunut jo lentokoneiden, autojen, traktoreiden ja helikoptereiden ääniin siel ulkotarhassa. Mut äiskä ja iskä halus et en varmaan pääse karkuun ja joudu paniikkiin..

Koe-eläimestä kotikoiraksi

Keväällä 2015 Helsingin Yliopisto ja SEY alko ettii meille koteja. Mulle ja mun 7lle kaverille. Siinä kuulemma historian lehdet havisivat kun Suomessa ei oltu kotiutettu aiemmin koiria koe-eläinuran jälkeen koteihin. Mun äiskä oli nähnyt ilmoituksen tuosta kotien etsinnästä ja laittoi hakemuksen heti kun sai iskän puhuttua ympäri. Mulle oli vähän vaikee löytää kotii ku mua pelottaa aika monet asiat.. Mut sitten mun äiskälle ja iskälle näytettiin vihreetä valoo ja ne tuli sit moikkaa minuu Helsinkiin. En mä oikeen hirveesti viittinyt niitä haistella mut äiskä kyl leperteli aika kivalla äänellä. Sit ne tuli uudestaan käymään ja käytiin yhdessä kuuntelee sellasta David Applebytä, jota mä en kyl jaksanut kuunnella, nukuin vaan. Mut äiskä on sitä hehkuttanut paljon.

Sit äiskä tuli sellasten Naten ja Pippurin kans taas minuu moikkaa ja käytiin kävelyllä, se oli ihan kivaa, me haisteltiin yhdessä kaikkii hajuja ja sit sain olla äiskän rapsuteltavana.

No se kotiin meno olikin sit vähän liian jännää mulle. En kyl suostunut tulee kopasta pois ollenkaan. Iskä joutu ottaa mut syliin ja viemään pissalle. Ekana vuorokautena äiskä ja iskä ei ees ottaneet valjaita pois kun pelkäsin niin paljon. Mut ne huomas onneks ottaa kaulapannan pois kun mul on sellanen DAP-panta kans ja se oikee kaulapanta oli liikaa.

 Sit jossain välis mä uskalsin tulla juomaan ja sit syömään ja sit lopuks tulin ihan vaan tutkimaan paikkoja kun huomasin et ei siel tapahtunutkaan mitään. Kyl mä huomasin et tein niiden mielestä jotain tosi mahtavaa kun tulin kopasta ulos koska ne melkeen lakkas hengittämästä...

 Ihan ekan kerran kun kävin meidän pihalla oli yö. Mut sit ku tulin toisen kerran ulos ni oliki päivä ja voi vitsi minuu vähän jännitti. Kaikki ne hajut ja äänet. Äiskä nauro mulle kun mun nenästä ja suusta kuulu ihmeellisii äänii kun vedin niin syvään niit hajuja.  Oli se aika hurjaa. Kuvista kyl näkee et minuu jännittää aika paljon...